Her name was Aurora | Hänen nimensä oli Aurora

• Mixed media collage on board
• 2025
• Ready to hang
• The signature is at the bottom of the front of the work
• Size: 30 x 30 cm
• Original work. Available 1 pc.

Her name was Aurora, a figure who exists on the border between light and night, her story woven into the golden threads of time and memory. She is not just a woman, but a memory, a forgotten history struggling to emerge through the fragments and layers. Her gaze carries the wisdom of past generations, yet also a longing—as if she is searching for something that was once part of her but has been lost to the depths of time.

Aurora’s life was once filled with color, creativity, and dreams. She was a storyteller, gathering fragments, memories, and words from the world, writing them down on old papers—the very pages that now surround her in this artwork. But as time moved forward, her story was buried beneath the voices of others. Her words faded, but they never disappeared; they still whisper, hidden within the textured background, waiting for someone to stop and listen.

Aurora’s fate is not one of sorrow but of eternity. She has not been lost but transformed—like the golden flakes that shimmer across her face, she has become part of something greater, an eternal dance between light and shadow. She invites the viewer to pause, to explore, and to find themselves reflected in her gaze.

In Finnish

Hänen nimensä oli Aurora, valon ja yön rajamailla elävä hahmo, jonka tarina on kietoutunut ajan ja muistin kultaisiin säikeisiin. Hän ei ole pelkästään nainen, vaan muisto, unohdettu historia, joka pyrkii esiin pirstaleiden ja kerrosten läpi. Hänen katseensa kantaa menneiden sukupolvien viisautta, mutta myös kaipuuta—kuin hän etsisi jotakin, joka on kerran ollut osa häntä, mutta kadonnut ajan hämärään.

Auroran elämä oli aikanaan täynnä väriä, luovuutta ja unelmia. Hän oli tarinankertoja, joka keräsi maailmalta sirpaleita, muistoja ja sanoja, joita hän kirjoitti vanhoille papereille—paperille, joka nyt ympäröi häntä tässä teoksessa. Mutta kun aika kulki eteenpäin, hänen tarinansa peittyi muiden äänien alle. Hänen sanansa haalistuvat, mutta eivät katoa; ne kuiskaavat edelleen, piilossa taustan tekstuurissa, odottaen, että joku pysähtyy kuuntelemaan.

Auroran kohtalo ei ole surullinen, vaan ikuinen. Hän ei ole menettänyt itseään, vaan muuttunut—kuten kultahiput, jotka loistavat hänen kasvoillaan, hän on osa jotakin suurempaa, valon ja varjon ikuista tanssia. Hän kutsuu katsojan pysähtymään, tutkimaan ja löytämään itsensä heijastuneena hänen katseeseensa.